Luettelo Orimattilan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Luettelo Orimattilan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Orimattilan kaupungissa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Orimattilan kaupunki ja Artjärven kunta yhdistyivät 2011, minkä vuoksi luettelossa on myös entisen Artjärven kunnan kohteet.

Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat

Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
Ajan railo[1] Jymylinnan mäellä, lähin osoite Urheilutie 10 Orimattilan kirkonkylä 60.8122°N, 25.7388°E Papinaho, PenttiPentti Papinaho 1972
Alfred Tannerin muistomerkki[2] Tuomenojantie, Villikkala Artjärvi 60.797°N, 26.0092°E 1978
Entisten kirkkojen muistomerkki[3] Artjärven vanha hautausmaa, Suurikyläntien ja Kirkkotien risteys; lähin osoite Suurikyläntie 23 (karttalinkki likimääräinen) Artjärvi 60.7466°N, 26.0791°E
Hermeksen siivet[1] Erkontien ja Puistotien risteys Orimattilan kirkonkylä 60.8056°N, 25.7307°E Papinaho, PenttiPentti Papinaho 2012 (1980)
J. H. Erkon patsas[4] Kaupungintalon edessä, Erkontie 9 Orimattilan kirkonkylä 60.804°N, 25.7336°E Veuro, AukustiAukusti Veuro 1937
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki[5][6] Kirkkomaalla Artjärven uuden hautausmaan edustalla, Kirkkotie 23 Artjärvi 60.7455°N, 26.076°E Mikkola, WalterWalter Mikkola 1960
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki[1] Orimattilan hautausmaa, Kirkkopuisto Orimattilan kirkonkylä 60.8079°N, 25.7329°E Liimatainen, KirstiKirsti Liimatainen 1955
Muistotykki (ranskalainen haupitsi Canon de 155 C Mle 1915 St. Chamond)[3] Veteraanipaaden vieressä, Päälliköntalon piha, Vuorenmäki, Salmelantie 202 Artjärvi 60.7606°N, 26.0688°E 1994
Orimattilan varsat[1] Varsapuisto, virastotalon edusta Orimattilan kirkonkylä 60.8046°N, 25.7345°E. Papinaho, PenttiPentti Papinaho 1976
Pallopatsas, vapaussodan muistomerkki valkoisten puolella surmansa saaneille[1] Seurakuntakodin edessä Orimattilan kirkonkylä 60.8099°N, 25.7357°E Kyander, VeikkoVeikko Kyander 1937
Pyhäkoulun muistomerkki[1] Orimattilan kirkon vieressä Orimattilan kirkonkylä 60.8085°N, 25.7342°E 1954
Saksalaisten kaatuneiden muistomerkki[1] Orimattilan hautausmaa, Kirkkopuisto Orimattilan kirkonkylä 60.8084°N, 25.7329°E Koivunen, RR Koivunen 1919
Saksalaissotilaiden muistomerkki[7][8] Kuivannontien ja Koskustentien risteys Kuivanto 60.8665°N, 26.0103°E
Sankarihautojen muistomerkki, Artjärvi[5] Artjärven kirkon sankarihautausmaa Artjärvi 60.7456°N, 26.0749°E Jauhiainen, OskariOskari Jauhiainen 1947
Sankarihautojen muistomerkki, Kuivanto[7] Kuivannon kirkon sankarihautausmaa Kuivanto 60.8591°N, 25.9985°E Salmio-Toiviainen, TarjaTarja Salmio-Toiviainen
Toiviainen, EskoEsko Toiviainen
1948
Sankarihautojen muistomerkki, Orimattila[1] Orimattilan kirkon sankarihautausmaa Orimattilan kirkonkylä 60.8079°N, 25.7331°E Salmio-Toiviainen, TarjaTarja Salmio-Toiviainen
Toiviainen, EskoEsko Toiviainen
1948
Selma Anttilan muistomerkki[9] Luhtikylän nuorisoseuratalon talon (Nuorela) edusta, Keiturintie 56 Luhtikylä 60.8577°N, 25.4842°E
Sibelius-muistomerkki[10][7][11][12] Töyrylän kartanon piha / puutarha Artjärvi 60.7383°N, 26.0973°E Järvinen, ErlandErland Järvinen; tai Åström, WernerWerner Åström ja laatan teksti V. A. Koskenniemi[12] 1921
Tekstiilipuu[1] Helsingintien ja Artjärventien risteys Orimattilan kirkonkylä 60.8015°N, 25.7294°E Papinaho, PenttiPentti Papinaho 1986
Urho Kekkosen muistokivi[13] Virastotalon edusta Orimattilan kirkonkylä 60.8048°N, 25.735°E Papinaho, PenttiPentti Papinaho 1990
Uudenkylän asevarikon räjähdysonnettomuuden uhrien muistomerkki[14][15] Kuivannon hautausmaa, Koskustentie 1346 Kuivanto 60.8591°N, 25.9986°E Papinaho, PenttiPentti Papinaho 1966
Uuno Tupaselan (kuplettilaulaja Tupa-Uunon) muistolaatta[16] Tupaselan talon pihapiiri, Salmelantie 148 (karttalinkki likimääräinen) Artjärvi 60.7556°N, 26.0625°E
Vakaumuksen puolesta kaatuneiden muistomerkki[7][8] Katajamäki, Kuivannontie 501 (karttalinkki likimääräinen) Kuivanto 60.8826°N, 26.0029°E
Vakaumuksensa puolesta 1918 kaatuneiden muistomerkki[1][17] Orimattilan hautausmaa, Kirkkopuisto Orimattilan kirkonkylä 60.8091°N, 25.7312°E Tuominen, EinoEino Tuominen 1951
Veteraanien muistomerkki[18][19] (Veteraanipaasi)[20] Päälliköntalon piha, Vuorenmäki, Salmelantie 202 Artjärvi 60.7605°N, 26.069°E Ojonen, UntoUnto Ojonen 1984
Ville Halmeen hauta ja kuolinpaikan muistolaatta[7][8] Muistolaatat kivessä maantasan lähellä, Ylitie 504 (karttalinkki likimääräinen) Kuivanto 60.8822°N, 26.0902°E
Vuoden 1918 muistomerkki[16] eli Punaisten muistomerkki[21] Artjärven uuden hautausmaan reunassa, Kirkkotie 23 Artjärvi 60.746°N, 26.0745°E 1969

Lähteet

  • Patsaat ja muistomerkit Orimattilan kaupunki kulttuuripalvelut. 2016. Arkistoitu 13.5.2020. Viitattu 27.12.2022.
  • Suna, Henrika: Orimattilan keskustan patsaat ja muistomerkit (PDF) Orimattilan kaupunki kulttuuripalvelut. 2015. Viitattu 8.3.2019.
  • Väriteos Henna Oy: Suomen muistomerkit osa IX Uusimaa. Väriteos Henna Oy, 1999. ISBN 9519713484.

Viitteet

  1. a b c d e f g h i j Suna
  2. Patsaat ja muistomerkit, Alfred Tannerin muistomerkki
  3. a b Suomen muistomerkit, s. 6 (Artjärvi)
  4. Suna, J. H. Erkon patsas
  5. a b Artjärven hautausmaa Orimattilan seurakunta. Viitattu 6.6.2020.
  6. Mikkola, Jukka: Kuvanveistäjä Walter Mikkola (1913 - 1987) Jukka Mikkolan kotisivu. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 6.6.2020.
  7. a b c d e Patsaat ja muistomerkit
  8. a b c Kuivannon hautamuistomerkit (pdf) Orimattilan kaupunki, orimattila.fi. Viitattu 23.8.2019.
  9. Patsaat ja muistomerkit, Selma Anttilan muistomerkki
  10. Artjärvikin voisi väittää Sibeliusta omakseen Etelä-Suomen sanomat. 2015. Viitattu 26.11.2017.
  11. Artjärven kotiseutupyöräilyreitti Orimattilan liikuntapalvelut. Viitattu 26.11.2017.
  12. a b Suomen muistomerkit, s. 7 (Artjärvi)
  13. Suna, Urho Kekkosen muistokivi
  14. Kuivannon kirkko Kuivannon kyläjohtokunta. Viitattu 27.12.2017.
  15. Pentti Papinaho CV Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 27.12.2017.
  16. a b Suomen muistomerkit, s. 8 (Artjärvi)
  17. Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki tyovaenliike.fi. Viitattu 8.3.2019.
  18. Päälliköntalo – Artjärvi matkallakotimaassa.fi. Arkistoitu 30.9.2020. Viitattu 8.3.2019.
  19. Artjärvi other attractions lahdenmuseot.fi. Arkistoitu 28.9.2020. Viitattu 8.3.2019. (englanniksi)
  20. Suomen muistomerkit, s. 5 (Artjärvi)
  21. Punaisten muistomerkki Työväenpuseo Werstas. Arkistoitu 6.6.2020. Viitattu 6.6.2020.

Aiheesta muualla

  • Kartta keskustan patsaista
  • Kartta Artjärven muistomerkeistä (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kartta Kuivannon hautamuistomerkeistä
  • n
  • k
  • m
Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit kunnittain
Ahvenanmaa
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Kainuu
Kanta-Häme
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi
Katso myös
Henkilöiden muistomerkit