Turku 1900-luvulla
 | Tämän artikkelin johdanto ei ole riittävän hyvä johdatus artikkelin aiheeseen. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin johdantoa. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Osa artikkelisarjaa 
Turun historia
Esihistoria
- Kivikausi
- Pronssikausi
- Rautakausi
Keskiaika
- 1200-luku
- 1300-luku
- 1400-luku
Uusi aika
- 1500-luku
- 1600-luku
- 1700-luku
Uusin aika
- 1800-luku
- 1900-luku
malline: näytä • keskustele • muokkaa
Sisällissota
- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Heti Suomen itsenäistymisen jälkeen alkaneessa Suomen sisällissodassa Turku oli muiden suurten kaupunkien tapaan punaisten hallinnon alla. Turun ja Porin läänissä surmattiin vuosien 1914–1922 välisenä aikana yhteensä 8 076 ihmistä, mikä oli Hämeen jälkeen lääneistä eniten. Turussa surmansa sai 586 ihmistä, mikä oli Helsingin, Tampereen ja Viipurin maalaiskunnan jälkeen suomen neljänneksi suurin määrä. Kevään 1918 aikana Turussa olleet punaiset vetäytyivät.[1]
Toinen maailmansota
Turku kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan pommituksissa. Talvisodassa Turku oli satamansa johdosta Suomen toiseksi pommitetuin kaupunki Viipurin jälkeen. Pommituksissa kuoli 52 ja haavoittui 151 henkeä.[2] Presidentti, marsalkka Mannerheim oli sodan jälkeen sitä mieltä, että pääkaupunki pitäisi siirtää Helsingistä Turkuun, sillä Suomi joutui Moskovan välirauhassa vuonna 1944 luovuttamaan aivan Helsingin vierestä Porkkalan Neuvostoliitolle tukikohdaksi.[3]
Jatkosodan pommituksissa osansa sai muun muassa Turun linna, jonka keskelle putosi palopommi juuri sen jälkeen, kun linnan perusteellisesta korjauksesta oli ehditty sopia. Turku ei enää jatkosodan pommituksissa vaurioitunut yhtä pahasti kuin Helsinki, mutta esimerkiksi Martin alue kärsi merkittävää tuhoa. Sota-ajan erityispiirteisiin Turussa lukeutui Iso-Heikkilässä sijainnut "Pikku-Berliiniksi" kutsuttu saksalainen varuskunta, jonka asukkaiden tiedetään ajoittain tuottaneen harmia Turun pienelle juutalaisyhteisölle.
Kuntaliitokset
Vielä 1930-luvulla Turkuun kuului lähes yksinomaan kantakaupungin ruutukaava-alue. Sitä ympäröineet Aurajoen pohjois- tai länsipuoliset alueet kuuluivat Maariaan, etelä- tai itäpuoliset Kaarinaan. Vuonna 1939 Turkuun liitettiin osa Kaarinan ja vuonna 1944 osa Maarian kunnasta. Näissä liitoksissa molempien kuntien kirkonkylätkin liitettiin Turkuun, samoin kuin Nummenmäen, Vähä-Heikkilän ja Raunistulan taajaväkiset yhdyskunnat, joista Raunistula oli kuulunut Maariaan, muut Kaarinaan.
Vuonna 1967 Turkuun liitettiin loputkin Maarian kunnasta, vuotta myöhemmin Kakskerran saaristokunta ja vuonna 1973 Paattisten kunta. Raisiosta Turkuun on liitetty Mälikkälän, Pahaniemen, Artukaisten, Pansion ja Pernon kaupunginosat. Viimeisimpänä näistä liitettiin Perno alueelle rakennettavan Wärtsilän telakan vuoksi. [4]
Väestönkasvu
1960- ja 1970-luvut olivat voimakkaan asukasluvun kasvun aikaa, mikä johti tiheään asuttujen lähiöitten, kuten Varissuon ja Runosmäen, rakentamiseen.
Kunnallispolitiikka
Turun politiikalle on ollut sen historian aikana ominaista jatkuva rakennemuutos. 1920-luvulla kaupunkia hallitsi vielä kolme yhtä suurta puoluetta: RKP, SDP ja Kansanpuoluelähde?. 1940-luvun lopulla RKP:n kannatus oli laskenut vastaamaan ruotsinkielisen väestön määrää kaupungissa ja vasemmistopuolueiden kannatus oli noussut lähelle 60 prosenttia. Suurimpana puolueena oli pitkään kansandemokraatit, mutta myös kommunistien jyrkällä siivellä, taistolaisilla, oli vahva asema Turun hallinnossa. 1970-luvulta lähtien Turun politiikkaa alkoi hallita kokoomuksen ja SDP:n liittouma, eli niin sanottu aseveliakseli, ja kansandemokraatit menettivät 1970-luvulta alkaen kannatustaan. Puolue häipyi kokonaan poliittiselta kartalta 1980-luvun lopussa, mutta sen seuraajalla vasemmistoliitolla on kaupungissa laajahko kannatus. 2000-luvun merkittäviä kunnallispoliittisia ilmiöitä ovat olleet vihreiden nousu sekä vihreiden, keskustan ja RKP:n neuvottelurintaman syntyminen.[5]
Turun tauti
Vuonna 1965 tehtiin päätös, jonka mukaisesti raitiotiet lakkautettiin Turussa vuoteen 1972 mennessä kokonaan. Tällöin Turku menetti toimivan, koko keskeisen kaupunkialueen kattavan liikennejärjestelmän, minkä takia monet ovatkin pitäneet raitioteiden lakkauttamista virheenä.
Sodan jälkeen Turun keskustasta on purettu monia vanhoja rakennuksia ja tilalle rakennettu moderneja kerrostaloja. Nykyään on pääosin alettu varjella niitä rakennuksia, joita 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta vielä on jäljellä. 2000-luvulle tultaessa kaupungin väestönkasvu on tasoittunut.
Teollisuuden vuosisata
Turku oli 1900-luvulla yksi Suomen merkittävimmistä teollisuuskaupungeista. Erityisen vahvoja kaupungissa olivat laivanrakennus ja muu metalliteollisuus, vaatetusteollisuus ja elintarviketeollisuus.
Vuonna 1937 Korppolaismäkeen Aurajoen suulle valmistui Crichton-Vulcanin uusi sulkutelakka, joka laajeni pian Andros-yhtiön aloittamalla moottorituotannolla. 1930-luvulta alkaen turkulainen meriteollisuus ajautui vähitellen Wärtsilän omistukseen. Kaikkiaan 178 sotakorvausaluksen tekemiseksi perustettiin Pansioon vuonna 1945 Oy Laivateollisuus Ab, jonka Valmet osti 1973. Wärtsilälle siirtynyt Laivateollisuus lopetettiin 1988, samoin kuin Aurajoessa sijainneet telakat, mutta niiden tilalle valmistui 1970-luvulla Pernon telakka, nykyinen Meyer Turku.[6][7] Wärtsilä siirsi laivamoottorituotannon Korppolaismäestä Italian Triesteen 2000-luvun alkuvuosina.[8]
Vaatetusteollisuudessa turkulaisyritysten osuus oli Suomen vaatetuotannosta sotien jälkeen huomattava, suurimpina yrityksinä Turun verkatehdas, Barker-Littoinen, Kestilän Pukimo, Silo ja Oy Rönkä Ab. Suuri osa viennistä suuntautui Neuvostoliittoon, mistä syystä useimmat vaatetehtaat joutuivat lopettamaan idänkaupan loppuessa 1990-luvun vaihteessa.[9][7]
Elintarviketeollisuudessa merkittävimpiä turkulaistehtaita olivat Huhtamäki-yhtymän yksiköt Jalostaja, Marli, Hellas ja Ipnos. Lihanjalostusta harjoittivat Kupittaalla Lounais-Suomen Osuusteurastamo ja OTK.[7]
Turussa toimi 1950-luvulla kolme polkupyörien ja mopojen tekijäyritystä: Tunturi, Pyrkijä ja Suomen ensimmäinen polkupyöränvalmistaja, vuonna 1904 aloittanut Suomen Polkupyörä- ja Konetehdas.[7] Elektroniikkateollisuutta edustivat Asa-Radio ja yhä toimiva Teleste,[10] lääke- ja kemianteollisuutta Leiras, Fincos ja Farmos.[7] Alueen runsaisiin savivaroihin perustuvia tehtaita olivat Kupittaan Savi, Pukkilan kaakelitehdas ja Wärtsilän omistama Turun Posliinitehdas.[11]
Galleria
-
Martin kaupunginosa jatkosodan pommitusten jälkeen vuonna 1941 -
Turun linna kesällä 1941 Neuvostoliiton pommitusten jälkeen -
Turun kauppatori vuonna 1965
Lähteet
- ↑ Suomen sotasurmat 1914–1922: Surmaluvut vuosittain 1914–1922 vesta.narc.fi. Arkistoitu 9.7.2009. Viitattu 27.8.2009.
- ↑ Ylen elävä arkisto: filmikatsaus vuodelta 1948: Turussa vuonna 1948 yle.fi. Arkistoitu 13.1.2008. Viitattu 10.7.2008.
- ↑ Ylen elävä arkisto: Puna-armeija Porkkalassa yle.fi. Arkistoitu 21.3.2008. Viitattu 18.7.2008.
- ↑ Tapana, Erja: Nykymittoihinsa Turku jämähti 1970-luvun lopulla Turun Sanomat. 3.4.2006. Arkistoitu 11.9.2014. Viitattu 23.7.2012.
- ↑ Ei vasemmistolainen, ei porvarillinen Turun Sanomat. 17.10.2004. Viitattu 11.9.2020. [vanhentunut linkki]
- ↑ Vehmanen, Jukka: 1935–1945: Pommikoneet Turun sataman yllä Turun Sanomat. 2.4.2005. Arkistoitu 29.9.2018.
- ↑ a b c d e Kupila, Sanna (toim.): Sisua, siloa ja sinappia: merkkituotteita Turusta. Turku: Turun maakuntamuseo, 2004. ISBN 951-595-090-2.
- ↑ Wärtsilä lopettaa moottorituotannon Turussa Yle Uutiset. 14.1.2004. Viitattu 29.9.2018.
- ↑ Työttömiksi jääneet ompelijat saavat ensiapua Turun seudulla. Helsingin Sanomat, 14.1.1990, s. 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Silander, Maria: 1955–1965: Ula-radio ja tv sähköistivät uuden teollisuudenalan Turun Sanomat. 26.6.2005. Arkistoitu 29.9.2018. Viitattu 29.9.2018.
- ↑ Matinolli, Eeva: Piirteitä Turun kasvusta itsenäisyyden aikana (PDF) (Skannaus artikkelista kirjassa Turun seitsemän vuosisataa, 1965.) 12.9.2011. Turun historiallinen yhdistys. Viitattu 29.9.2018.
