Riihivuori

Riihivuori nähtynä Muuratsalosta
Päijänne näkymä
Näkymä Päijänteelle Riihivuorelta

Riihivuori on vuonna 1981 avattu laskettelukeskus, joka sijaitsee Muuramessa lähellä Jyväskylää. Rinteitä on kymmenen. Niiden pituudet ovat 500–800 metriä ja korkeusero 120 metriä. Riihivuoren rinteet ovat itään ja pohjoiseen. Itärinteet ovat loivemmat ja pohjoisrinteet vaativammat. Pohjoispuolella sijaitsee myös Mikko Ronkaisen nimikkorinne. Samaisessa rinteessä on myös kumparelaskumahdollisuus. Hiihtokeskus on aloittanut kaudella 2019–2020 toimintansa parin vuoden hiljaiselon jälkeen.[1]

Riihivuoren vaiheita

Riihivuori ajautui konkurssiin 30. toukokuuta 2017. Hissit, lumetusjärjestelmä, rinnetarvikkeet sekä vuokraamo myytiin huutokaupalla muihin hiihtokeskuksiin. Riihivuori siirtyi Muuramen kunnan omistukseen syksyllä 2017 sen jälkeen, kun Riihivuori Oy teki konkurssin. Helmikuussa 2018 Riihivuoreen avattiin kaikille avoin, ilmainen Snowpark, joka yhdistää ympäristötaiteen rinnesuunnitteluun. Snowpark sopii freestyle- ja temppulaskemiseen. Lisäksi on pulkkamäki ja lasten hiihtolatu. Parkin toteuttavat Taiteen edistämiskeskus ja Havumäki Ranch.

Riihivuoressa käynnistyi toiminta uudelleen syksyllä 2019.

Riihivuori MasterPlan

Riihivuori siirtyi Muuramen kunnan omistukseen syksyllä 2017. Muuramen kunta omistaa 32 hehtaarin maa-alueen sekä ravintola Riihikelon, Riihivuori-areenan, grillikodan ja 6 erillistä majoitustilaa. Riihivuoren kehittämistä katsotaan laaja-alaisesti ottamalla huomioon se potentiaali, joka Riihivuoressa on ympärivuotiseen käyttöön. Tässä vaiheessa kunta on vetovastuussa, mutta tarkoituksena on löytää ajan myötä Riihivuoreen yrittäjävetoista toimintaa. Muuramen kunta käynnisti keväällä 2018 MasterPlanin suunnittelun.

Muu toiminta

Riihivuoressa sijaitsee ravintola Riihikelo[2], kokoustiloja, lomamökkejä, caravan-alue ja kesäteatteri.

Riihivuoren frisbeegolfrata avattiin vuonna 2013 Muuramen toisena ratana. Se on 18-väyläinen ja luokiteltu A1-radaksi[3].

Lähteet

  1. Keskisuomalainen: Riihivuoren laskettelukeskus avautuu uudelleen Ilta-Sanomat. 13.8.2019. Viitattu 12.8.2019.
  2. Ravintola Riihikelo – Muuramen Riihivuorella ravintolariihikelo.fi. Viitattu 16.1.2020.
  3. Riihivuoren frisbeegolfrata Frisbeegolfradat.fi. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 12.3.2016.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Riihivuori.
  • Riihivuori 30 vuotta, Pekka Hirvimäen haastattelu.

Suomen talviurheilukeskukset
Pohjois-Suomi
Keski-Suomi
Etelä-Suomi
  • n
  • k
  • m
Perustiedot Wikidatassa: Riihivuori (Q11890705)
ohje
esiintymä kohteesta
talviurheilukeskus
valtio
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä
koordinaatit
62°07′N 25°41′E / 62.11°N 25.69°E / 62.11; 25.69
Tämä vuoriin, vuoristoihin tai muihin maankohoumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.