Liedon asemanseutu

Vanhoja puutaloja Liedon asemanseudun Mannintiellä. Kuva joulukuulta 2013.

Liedon asemanseutu on Liedon pohjoisosassa sijaitseva taajama, jossa on 1 083 asukasta (31.12.2011).[1] Alue on aiemmin tunnettu nimellä Tammentaka, mutta rautatieaseman myötä sitä on alettu kutsua Asemankulmaksi tai Asemanseuduksi. Alueen postinumero on 21360.

Nähtävyydet

Nautelankosken kuohuja

Liedon asemanseudulla sijaitsevat Nautelankoski (samassa yhteydessä toimii Lauri Nautelan museo), eläintarha Zoolandia ja Mannin navetta[2].

Liikenne

Lieto on vuodesta 2014 kuulunut Föli-alueeseen. Kuvassa linja 403 Liedon asemalla heinäkuussa 2014.

Taajaman läpi kulkevat seututie 222 ja yhdystie 2224. Kylän läheltä kulkee valtatie 9 moottoritienä Turun ja leveäkaistatienä Auran suuntaan. Fölin linja 402 kulkee Vanhaa Tampereentietä Turun suuntaan[3] sekä linja 413 moottoritietä Turun suuntaan ja Vanhaa Tampereentietä Auran suuntaan.[4] Kylän läpi kulkee myös Turku–Toijala-rata, mutta Liedon rautatieasema sen varressa on lakkautettu.

Seututien 222 (Vanha Tampereentie) vieressä kulkee koko matkaltaan Liedon asemanseudulta Turun keskustaan kevyen liikenteen väylä.

Välimatkoja:

  • Liedon keskustaan 9 km
  • Turkuun 20 km
  • Auraan 13 km

Palvelut

Liedon asemanseudulla toimivat Pahkamäen koulu, Tammentuvan päiväkoti ja seurakunnan päiväkerho.[5][6][7]

Liedon asemanseudulla palveluita tarjoaa myös SEO-huoltoasema.

Harrastusmahdollisuudet

Alueelta löytyy pururata ja hiihtomaja, jossa kokoontuu Liedon Eränkävijöiden Aseman partiolippukunta.[8]

Media

Turun Tienoon konttori

Liedon asemanseudulla sijaitsee paikallislehti Turun Tienoon konttori.

Lähteet

  1. http://193.166.171.75/Dialog/Saveshow.asp[vanhentunut linkki]
  2. Liki satavuotias Mannin navetta herätetään uuteen elämään Liedossa 10.8.2008. Turun Sanomat. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 26.7.2016.
  3. https://cms.foli.fi/sites/default/files/documents-2021-08/Linjat%20401%20ja%20402.pdf
  4. https://cms.foli.fi/sites/default/files/documents-2021-08/Linja%20413.pdf
  5. http://www.lieto.fi/netcomm/default.asp?article=9447&search=true (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. http://www.lieto.fi/netcomm/default.asp?article=2363&search=true (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. http://www.liedonseurakunta.fi/main.php?page_id=171&main_page_id=2 (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.liedonerankavijat.fi/tilat.html (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

  • Kylillä – Liedon asemanseudulla (Yle Areena Radio)
  • Liedon kunnan karttapalvelu