Kypros yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
85. 0 1 1 2

Kypros on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisistä, vuoden 1983 kisoista lähtien. Vain Edmontonin kisoista 2001 maa jäi pois, ja Daegun kisoihin 2011 se oli ilmoittanut kaksi urheilijaa, joista kumpikaan ei kuitenkaan kilpaillut. Kypros on saanut MM-kilpailuissa kaksi mitalia. Molemmat toi korkeushyppääjä Kyriakos Ioannou, joka saavutti Osakassa 2007 pronssia ja Berliinissä 2009 hopeaa. Hänen lisäkseen kahdeksan parhaan joukkoon ovat selviytyneet vain Eleni Artymata, joka Berliinissä 2009 sijoittui 200 metrin juoksussa kahdeksanneksi, Apostolos Parellis, joka Dohassa 2019 sijoittui kiekonheitossa viidenneksi ja Pekingissä 2015 kuudenneksi, sekä aitajuoksija Milan Trajkovic, joka Dohassa 2019 sijoittui kahdeksanneksi.

Kyproksen MM-mitalit kisoittain

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983–1999 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2001 Edmonton Ei osallistunut
2003 Pariisi 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2005 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2007 Osaka 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 36.
2009 Berliini 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 25.
2011 Daegu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2019 Doha 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2022 Eugene 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Budapest 2023 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 0 1 1 0 0 0 0 1 1 2 85.

Kyproksen MM-mitalit lajeittain

Miehet

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Korkeushyppy 0 1 1 2

Kyproksen MM-mitaliurheilijat

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Kyriakos Ioannou 0 1 1 2 2007–2009

Lähteet

  • Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 362. IAAF, 2005.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2006, s. 72–77. Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 952-5591-41-7.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2008, s. 301–305. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  • Kypros Berliinin MM-kilpailuissa 2009 IAAF. Arkistoitu 26.9.2009. Viitattu 28.8.2009. (englanniksi)
  • Kypros Daegun MM-kilpailuissa 2011 (arkistoitu versio (archive.is)) IAAF. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)
  • Kypros Moskovan MM-kilpailuissa 2013 IAAF. Viitattu 19.8.2013. (englanniksi)
  • Kypros Pekingin MM-kilpailuissa 2015 IAAF. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  • Kypros Lontoon MM-kilpailuissa 2017 IAAF. Viitattu 18.9.2017. (englanniksi)
  • Kypros Dohan MM-kilpailuissa 2019 IAAF. Viitattu 9.10.2019. (englanniksi)
  • Kypros Eugenen MM-kilpailuissa 2022 World Athletics. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)
  • Kypros Budapestin MM-kilpailuissa 2023 www.worldathletics.org. Viitattu 29.8.2023. (englanniksi)