Kairahta

Kairahta
Kairahtaa Oravasaarentieltä päin katsottuna
Kairahtaa Oravasaarentieltä päin katsottuna
Kaupunki Jyväskylä
Suuralue Vaajakoski-Jyskä
Postinumero(t) 40800
Infobox OK

Kairahta on kulmakunta tai asuinalue Jyväskylässä Leppäveden länsipuolella, lähellä valtateiden 4 ja 9 risteymäkohtaa. Asutus on pääosin vanhan nelostien eli Oravasaarentien varrelle keskittynyttä omakotiasutusta. Kairahta ei ole erillinen kaupunginosa, vaan sijaitsee Hupelin, Kanavuoren ja Laajarannan välisellä alueella.[1]

Alueella on kaksi järveä: Iso-Kairahta eli Tuomaanlampi sekä Pieni-Kairahta.

Nimi

Sirkka Paikkala on arvellut nimen kantamuodon olleen *Kaitalahti, joka olisi tarkoittanut Tuomaanlampea silloin, kun se oli vielä Leppäveden lahti. Nimi olisi ensin lyhentynyt muotoon *Kaita, joka puolestaan muotoutui hämäläismurteiseen asuun *Kairanlahti (yleiskielellä Kaidanlahti) lännestä tulleiden asukkaiden vaikutuksesta. Tämän nimen taivutusmuodoista, kuten adessiivista Kairanlahrella, olisi täten muotoutunut nykyinen nimi Kairahta.[2]

Nimi taipuu joko astevaihtelutta (Kairahta : Kairahtan)[3][4] tai sen kera (Kairahta : Kairahdan)[5][6].

Historia

Nykyinen Kairahta sijaitsee Jyväskylän ja Oravasaaren rekisterikylien raja-alueella. Kairahdan tila sijaitsee Jyväskylän kylän puolella[7] ja oli alun perin Äijälän talon torppa.[5] Tila on ollut olemassa ainakin jo vuonna 1828.[2]

Leppäveden ja Tuomaanlammen välisellä taipaleella oli ennen Valmetin omistama lomakylä. Myöhemmin alueen omisti Metso Paperi Oy.[3] Nykyään mökkialue on jo lähes kokonaan hävinnyt.[1] Kairahdan laajentamista suunniteltiin Jyväskylän maalaiskunnan aikana. Vuonna 2001 lähistöä pidettiin mahdollisena uuden kauppa- tai teollisuusalueen paikkana.[8] Vuonna 2007 harkittiin alueen kaavoittamista asuinalueeksi. Suunnitelman mukaan Kairahtaan olisi tullut asuntoja noin 350 uudelle asukkaalle.[9] Laajennusta on suunniteltu myöhemminkin.[4]

Muuta

Alueen eteläosassa[1] on pieni, kesäisin avoin Elvis-tuvaksi kutsuttu rakennus, johon omistaja on kerännyt Elvis Presleyhyn liittyviä esineitä. Lähellä kulkeva tie on nimetty rakennuksen mukaan Elviskujaksi.[10]

Lähteet

  • Wilmi, Jorma: Jyväskylän maalaiskunnan historia 1945-2008. Jyväskylä: Jyväskylän kaupunki, 2011. 978-952-5947-11-6.

Viitteet

  1. a b c Jyväskylän karttapalvelu (kts. kaupunginosat) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 25.7.2023.
  2. a b Sirkka Paikkala (SP): Kairahta (s.124) Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 25.7.2023.
  3. a b Jyväskylän maalaiskunta (Tuija Solin): Ruokosaari-Kanavuori-Kairahta osayleiskaava - Selostusluonnos .jkl.fi. 22.4.2008. Viitattu 25.7.2023. [vanhentunut linkki]
  4. a b Jyväskylän kaupunki (Vesa Rajaniemi): Oravasaaren osayleiskaava .jkl.fi. 15.11.2009. Viitattu 25.7.2023. [vanhentunut linkki]
  5. a b Suomen Sukututkimusseura: Haku - Jyväskylän msrk - Jyväskylä lf - Syntyneet (haulla "Äijälä", tulokset kuten "Äijälän Kairahdasta") hiski.genealogia.fi. Viitattu 25.7.2023.
  6. Jyväskylän karttapalvelu: Historialliset kartat > Peruskartta 1922 (Kairahdantalo yms.)
  7. Peruskartta 1:20 000. 3212 08 Vaajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1963. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 25.7.2023)
  8. Jyväskylän maalaiskunnan historia, sivu 30 (kartta).
  9. Ruokosaari-Kanavuori-Kairahta-osayleiskaava, sivu 11.
  10. Eva Pursiainen: Piparimuotista pippurisirottimeen - Elviksen muisto elää Vaajakoskella, missä tosidiggari pitää museota kahdessa pienessä mökissä - Yle Uutiset yle.fi. Viitattu 25.7.2023.
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)