Elina Warsta

Elina Warsta (s. 1979) on suomalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija.[1][2]

Elämä ja ura

Warstan äiti Taruliisa Warsta (1947–2012) oli serigraafikko ja kirjailija.[3] Warsta valmistui Lahden Muotoiluinstituutista graafiseksi suunnittelijaksi vuonna 2005. Hän on työskennellyt freelance-graafikkona ja toimi 2004–2008 graafisena suunnittelijana WSOY:llä. Warstan kirjagrafiikkaa on palkittu Vuoden kaunein kirja -kilpailussa.[1][4] Warstalla on puolisonsa, muotoilija ja sisustusarkkitehti Kasper Tammelan kanssa Solmu-niminen designyritys.[5][6]

Tunnustuksia

Vuonna 2013 Warsta voitti Pauligin järjestämän Juhla Mokka -kahvirasian kuvituskilpailun, johon tuli lähes kuusisataa ehdotusta.[7] Warstan kuvittama ja Heli Laaksosen kirjoittama Aapine oli Finlandia Junior -palkintoehdokas vuonna 2013.[8] Warstan kuvittama ja Tomi Kontion kirjoittama teos Koira nimeltään Kissa oli ehdolla vuoden 2016 Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi.[9] Warstan kuvitus valittiin Suomen edustajaksi IBBY:n kunnialistalle 2016.[10] Teoksen jatko-osa, Koira nimeltään Kissa tapaa kissan oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2019.[8] Warsta sai vuonna 2016 lastenkulttuurin valtionpalkinnon.[11]

Tuotantoa

Warsta on suunnitellut kirjojen ulkoasuja ja kansia useille kustantajille. Hän on kuvittanut muun muassa seuraavat teokset:

  • Punainen pallo, kirjoittanut Taruliisa Warsta, Tammi, 2005
  • Elina Warsta (kuvat ja teksti): Aattojen aatto. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34361-6.
  • Heli Laaksonen: Aapine. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-26782-9.
  • Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa. Helsinki: Teos, 2015. ISBN 978-951-851-578-7.
  • Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa tapaa kissan. Helsinki: Teos, 2019. ISBN 978-951-851-981-5.
  • Hannele Huovi: Hiiri mittaa maailmaa: valitut lastenrunot 1979–2019. Helsinki: Tammi, 2019. ISBN 978-952-04-0176-4.
  • Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia. Helsinki: Teos, 2020. ISBN 978-952-363-080-2.
  • Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme. Helsinki: Teos, 2021. ISBN 978-952-363-185-4.
  • Jukka Itkonen: Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus: seikkailukertomus. Helsinki: Lasten Keskus, 2022. ISBN 978-952-354-687-5.
  • Tomi Kontio: Isäni on hipsteri. Helsinki: Teos, 2022. ISBN 978-952-363-226-4.
Päiväkoti Heippakamu -sarja
  • Veera Salmi: Rebekan rapupäivä. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30599-6.
  • Veera Salmi: Pablo ja heiluvat hampaat. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31006-8.
  • Veera Salmi: Isabella ja tuikkiva tyttö. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32302-0.
  • Veera Salmi: Hung ja pantteripako. Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-34901-3.
  • Veera Salmi: Naomi ja kamala kilinämekko. Helsinki: Otava, 2023. ISBN 978-951-1-45343-7.

Warsta on tehnyt vuodesta 2009 kansikuvat kaikkiin Kari Hotakaisen kirjoihin.[12]

Lähteet

  1. a b Warsta, Elina Kirjasampo.fi. Viitattu 7.1.2022.
  2. Elina Warsta Lastenkirjainstituutti. Viitattu 7.1.2022.
  3. Taruliisa Warsta Lastenkirjainstituutti. Viitattu 7.1.2022.
  4. Store, Maria: Viisi Elina Warstan suunnittelemaa kirjan kantta palkittiin Suomen Kauneimmat Kirjat -kilpailussa – Kirjagraafikko saa suunnitteluun kustantamolta usein vapaat kädet Kokkola-lehti. 14.4.2021. Arkistoitu 7.1.2022. Viitattu 7.1.2022.
  5. Elina Warsta WSOY. Viitattu 7.1.2022.
  6. Esittely Solmun verkkosivuilla Solmu.nu. Viitattu 7.1.2022.
  7. Elina Warsta voitti Juhla Mokka -kahvirasian kuvituskilpailun Keskipohjalainen. 13.12.2012. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 21.2.2016.
  8. a b Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto: Aiemmat voittajat Suomen Kirjasäätiö. Viitattu 7.11.2022.
  9. 13 ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi Norden.org. 6.4.2016. Pohjoismaiden neuvosto. Viitattu 7.1.2022.
  10. BBY kunnialistan 2016 Suomen edustajat valittu Kirjasampo.fi. 15.9.2015. Viitattu 19.11.2022.
  11. Puukka, Päivi: Lastenkulttuurin valtionpalkinnot DOKKINO-elokuvatapahtumalle ja kuvittaja Elina Warstalle Yle Uutiset. 17.11.2016. Viitattu 7.1.2022.
  12. Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 295–296. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.

Aiheesta muualla

  • Yle 19.11.2012, Etätyöläisen keittiössä on monta rautaa tulessa (Viitattu 21.2.2016)